Sotahistorian matka Karjalan kannaksellePuhe Ihantalan kirkonmäellä 3.8.2013,
Hyvät ystävät!
Ihantalan kirkonmäki taitaa olla ensimmäinen ulkomainen paikka, jonka nimen muistan kuulleeni lapsena. Isä ei 1960-luvulla paljoa lasten kuullen sodasta puhunut, mutta tämän nimen muistan kuulleeni usein, kun isä keskusteli muiden, samanikäisten miesten kanssa. Toinen usein mainittu paikka oli Kiestinki. Myöhemmin isä puhui tästä Ihantalan kirkonmäestä useinkin. Kun nyt olemme tällä paikalla ja muistelemme, mitä tämän mäen ympärillä tapahtui kesä-heinäkuun vaihteessa 1944, emme varmastikaan ihmettele, miksi paikan päällä tapahtumat kokenut ja niihin osallistunut veteraani palasi muistoissaan monesti tänne.
Seuraavassa katkelma isän muisteluista suurhyökkäyksen ajalta 3. heinäkuuta 1944. ”Räjähdysten valtava paine tuntui pusertavan littiin pienen ihmisen. Hengitys oli vaikeaa ja jyly kasvoi yli ihmisen tajun. Silmän kyky nähdä kauemmaksi vääristyi räjähdysten ryöppyihin. Tuntui siltä, että kaikkien kavereiden on täytynyt jo kuolla. Kohta tulee vihollisen jalkaväki ja rusikoi hengiltä loputkin.” Näin tuolloin 24-vuotias ryhmänjohtaja muisteli lentopommitusta ja tykistökeskitystä. Varmasti samanlaiset tuntemukset olivat myös Taunon mielessä. Hän oli etulinjassa tulenjohtoryhmässä yhdessä jalkaväkimiesten kanssa.
Tämä paikka on Suomen historiassa merkittävä. Talin-Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton suurhyökkäys, jonka tavoitteena oli Suomen kukistaminen, pysäytettiin. Tässä Suomen armeija sai ensimmäisen torjuntavoiton, joka osaltaan ratkaisi sodan kulun. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta. Kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta. Se tarkoittaa kahdeksan räjähdystä sekunnissa pelkästään suomalaisten ampumana, lisäksi venäläisten ampumat kranaatit ja molempien osapuolten lentokoneiden pommit. Monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta miestä. Suomalaisten tappiot olivat 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta. Verta tällä mäellä on vuotanut paljon.
Nyt rauhan aikana saamme muistella menneitä tapahtumia ja kansamme vaiheita. Emme sotaa ihannoiden, mutta tiedostaen suuren työn, jonka sotiemme veteraanit tekivät. He täyttivät velvollisuutensa, kaiken, jonka sotilasvalassaan olivat luvanneet. Moni hengellään, moni haavoittui ja sai kantaa sodan muistoja koko loppuelämänsä kehossaan ja mielessään. Kukaan täällä olleista ei varmasti koskaan unohtanut kokemaansa. Ei isäkään unohtanut. Täältä selviytymisen perusteiksi isä sanoi suomalaisten hyvän johdon, taitavan tiedustelun ja sisukkaat, periksi antamattomat taistelijat. Ennen kaikkea isä puhui Jumalan varjeluksesta. Ilman sitä täältä ei olisi kukaan selvinnyt hengissä.
Suurin osa veteraaneista on jo poissa. Heidän matkansa on päättynyt. Vielä elossa olevat ovat ikämiehiä, nuorimmatkin lähes 90-vuotiaita. Työ maamme hyväksi jatkuu. Nyt on meidän vuoromme. Osamme on helpompi, meidän ei tarvitse pelätä henkemme puolesta, saamme tehdä työtämme rauhan aikana. Meidän on hyvä muistaa, että rauha ja hyvinvointi eivät ole itsestään selviä asioita. Niiden säilymiseen tarvitaan jokaista kansalaista, kukin omalla paikallaan, omissa tehtävissään. Kannustakoon sotien veteraanien muisto meitä kaikkia toimimaan isänmaamme ja lähimmäistemme parhaaksi omissa tehtävissämme. Kun kohtaamme vaikeuksia, muistakaamme, mitä tällä mäellä taistelleet miehet joutuivat kokemaan ja kestämään.
Muistan, että lapsena, kun olin äidin ja isän kanssa itsenäisyysjuhlissa, ja kuuntelin niissä pidettyjä puheita, ne loppuivat mielestäni usein hyvin juhlallisiin, lapsen mieleen tarkasti jääneisiin sanoihin: Turvamme on ikiaikojen Jumala. Sama ikiaikojen Jumala on myös meidän turvamme elämämme vaiheissa. Hänen johdatukseensa ja varjelukseensa saamme nytkin luottaa.
Kimmo Heikkilä
